Nyt otin ne esille ja vitsi mitä muistoja!
Muistatteko, kun tehtiin ystävävihkoja ja kirjevihkoja ja sitte oli nämä runovihot?
Niihin kirjotettiin kaikenlaisia riimityksiä ja lausahduksia, että ei niinkään niitä runoja. Silti sanottiin niitä runoiksi:) Hehee..
Kaikenlaisia viisauksia, pojista ja rakkaudesta. Niistä nyt eniten, mutta myös opettajat, alkoholi ja muut pahuudet saivat siellä riiminsä. Niitä kopsattiin toisilta ja sivuja koristeltiin ja käytettiin paljon eri värejä ja tarroja sekä kiiltokuvia.
Mietin, että miten hauskaa se oli, kun sai vihon täyteen ja sitte ylpeenä sitä selaili. Sitten sillä ei enää tehnytkään oikein mitään, jonnekkin se sitte meni, laatikkoon lojumaan, mutta aina sitten aloitti uuden:)
Tuossa on noita mun vihkoja, ensin mustavalkokuva (Vähän nostalgiaa:) ja sitte värinä.
Tuo valeenpunavalko -kirjanen on erityinen, koska siihen on kirjoittanut omat mietelmänsä ja terveisensä entiset luokkakaverini ala-asteelta asti. Siellä on myös muutaman opettajan terveiset mulle:)
Yllä teksti, jonka halusin julkaista tuosta kirjasta, koska sen on kirjoittanut Petri ja niin kuin näkyy vuonna 92 torstaina. Teksti on hivenen sarkastinen, tärkeältä ihmiseltä, jonka kanssa vietin paljon aikaa tuolloin. Meidän tiet erosivat aikanaan ja valitettavasti Petri joutui auto-onnettomuuteen ja kuoli.Pysähdyttävää ja se ikävä mikä silloin tuli. Päätin, että vielä menen ruusujen ja punkkupullon kanssa joskus hänen haudalleen, ai niin mankka mukaan ja kasetit soimaan!
Tuo keltainen kirjanen, jossa lukee muistoja, on myös erittäin tärkeä. Sinne on kirjoittanut taas sukulaiset sekä lastenhoitajat omia elänohjeitaan tai runojaan, minulle. Ja mikä on erityisen kiva huomata, että jokainen on myös liimannut mieleisensä kiiltokuvan sivulleen. Ikävää on, että siellä on muutama kirjoittaja joita en muista enkä tiedä ketä ovat. Lastenhoitajia ehkä, tarhasta.
Tästä haluan laittaa ensimmäisen sivun tekstin. Isäni isä ja äiti ovat olleet ensimmäiset kirjoittajat. Mummi on nyt jo taivaassa. Ukki vanhainkodissa ja onneksi hyvässä hoidossa.
Kirjoitettu vuonna 1977.
Näitä, vihkoihin ja kirjoihin kirjoitettuja tekstejä ei voi korvata mikään. Nämä eivät koskaan tuntuisi samanlaisilta lukea, jos ne olisivat koneella. Näissä on vaan jotain, en osaa sanoa, mitä se on, mutta jotain sellaista, läheisyyttä ja tunnetta. Sitä ei pysty koneella saamaan.
Ja tähän loppuun samaisesta kirjasta kummitätini teksti, myös vuodelta 77. Tästä runosta tykkään♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun otat kantaa ja kommentoit, asiallisesti. Kiitos♥