Sydän särkyy♥

Tuli mieleeni, tässä oman elämän kaaoksessa, tai oikeastaan omasta pelostani heittäytyä tunteiden vietäväksi, että kuinka nuo viisaat ihmiset tietää, että itsensä sattuttaminen, sydämen särkyminen (Vaikka kaikkihan tietää ettei sydän voi särkyä...), ei ole niin paha asia, kuin se itse sattuminen.
Toivottavasti saitte kopin...
Miksi sitä ei kuitenkaan sitten uskalla tehdä niin kuin on aivan varmasti totta?  Onhan se ikävää jättää elämättä tai rakastamatta, koska pelkää.
Siltikin, kyllä se jätetyksi tuleminen on niin järkkyä, että ei kiitos!
Mielummin jatkan näin, kun parun silmät päästäni ja laahustan ilottomana monta kuukautta.

En halua sitä.  Että tiedoksi vaan Coelhot ja muut viisaat; On helvetin paljon pahempaa, kun sinut jättää joku jota rakastat suunnattomasti, kuin, että elelet rauhassa ilman mitään rakastumisia.
Haloo nyt, realismia kehiin nyt!

Nythän mä vasta tajusin!  Miehethän ne näitä viisuksiaan latelee, juu.  Siinäpä vastaus.
Onhan se paljon helpompaa juoda överit ja kärsiä muutama päivä krapulasta, kuin kärsiä se tunne läpi.  Tämä vain mun kokemukseni perusteella, miehet eivät pysty muutenkaan käymään läpi tällasia asioita, paskan tullessa ne alkavat tekemään hulluna töitä, juomaan tai urheilemaan.  Mitä vaan ettei tarvitse miettiä kurjia asioita.

Naiset taas, niin kuin tiedämme, puivat asiat perinpohjaisesti ja huolellisesti läpi.  Ensin yksin, sitten ystävän kanssa ja sitten kuuden ystävän kanssa.  Pohditaan, kysellään ja parutaan.
Jossain vaiheessa sitten ystävät saa tarpeekseen ja keksii, että nyt riittää ja sun täytyy alkaa käymään taas ulkona ja ihmisten ilmoilla.  Tarviit sitä!
Ja sitten mennään.  Pyöritään baarissa, juodaan eikä kiinnosta yhtään.  Aamuyöllä sitten kotiin kompurointia helvetin kännissä, jalat kipeenä ja yksin.
Ja seuraava aamu, sitä herää hirveeseen oloon ja taas se paska alkaa ja parku, kun katsoo puhelimesta ne soitetut ja viestit.
Niin, että kenen idea oli laittaa viestiä, että ikävä.  Kenen idea oli laittaa viestiä, että tuutko yöksi, mikä sul on, mä oon tääl...!  Kenen idea?

Ja kappas, sitä on sitten soitettukkin, noin pikaisella silmäyksellä puheluita sellanen 30 kappaletta, ja taidan muistaa, että yhteen jopa vastattiin.
- Moi
- Tuu tänne!
- En tuu
Parkua..
- Miks et, olenko ihan hirvee?
Parkua...
Tuuttuuttuut...

Että oikein rentouttava ja hieno ilta!

Ai niin, tapasinko uusia tuttavuuksia?
En tavannut, en.  Kun tehän tiedätte noi baarijutut, ei siellä ketään ole.
Äälöitä vain.